SÄÄNNÖT

1§ Yhdistyksen nimi ja kotipaikka

Yhdistyksen nimi on Nokian elävän musiikin yhdistys NELMU ry.

ja sen kotipaikka on Nokia.

2 § Yhdistyksen tarkoituksena

-on yhdistää musiikintekijät ja kuluttajat yhteiseen toimintaan elävän musiikin esittämismahdollisuuksien lisäämiseksi ja suomalaisen musiikin laadun ja musiikkitietoisuuden parantamiseksi. Yhdistys edistää suomalaisen musiikin tunnettavuutta maailmalla. Yhdistyksen tarkoituksena on kehittää ja ylläpitää musiikin harrastusta sekä edistää ja tukea musiikkitoiminnan kehitystä. Lisäksi yhdistyksen tarkoituksena on edistää suomalaista kaupunki- ja nuorisokulttuuria.

 

3 § Tarkoituksensa toteuttamiseksi yhdistys

- järjestää tai auttaa järjestämään konsertteja, tapahtumia, kokouksia, juhlia, koulutus-, esitelmä- ja luentotilaisuuksia sekä jäsenilleen opinto- ja konserttimatkoja kotimaassa, sekä ulkomailla.

- vaikuttaa julkisyhteisöihin taloudellisen tuen saamiseksi elävän musiikin esittämiselle, sekä kaupunki- ja nuorisokulttuurille.

- pyrkii järjestämään muusikoille harjoitusmahdollisuuksia, esiintymistilaisuuksia, musiikin ja esitysten julkaisumahdollisuuksia ja oikeudellista neuvontaa.

- on yhteistyössä muiden vastaavanlaisten musiikkiyhdistysten kanssa.

- voi palkata henkilökuntaa.

- yhdistys voi ottaa osaa päämääriänsä edistävään kansainväliseen toimintaan.

 

Toimintansa tukemiseksi yhdistys voi

- järjestää maksullisia konsertteja, ilmaiskonsertteja, musiikkitilaisuuksia ja festivaaleja sekä vastaavanlaisia tilaisuuksia

- ottaa vastaan avustuksia, lahjoituksia ja testamentteja

- omistaa toimintaansa varten tarpeellista kiinteää ja irtainta omaisuutta sekä samansuuntaista toimintaa harjoittavien yritysten osakkeita.

- asiainmukaisella luvalla harjoittaa kioski- ja ravitsemusliiketoimintaa sekä järjestää myyjäisiä ja tarkoituksiaan edistäviä huutokauppoja ja musiikkimessuja.

- toimeenpanee asiaomaisen luvan saatuaan rahankeräyksiä ja arpajaisia

- harjoittaa toimintaansa liittyvää julkaisu- ja kustannustoimintaa

- jakaa kunniamainintoja, -palkintoja ja –kirjoja, ei kuitenkaan merkittäviä taloudellisia etuja jäsenilleen.

 

Yhdistyksen tarkoitus ei ole voiton tai muun välittömän taloudellisen ansion hankkiminen siihen osallistuneille eikä se saa muutenkaan muodostua pääasiallisesti taloudelliseksi.

 

4§ Jäsenet

Yhdistyksen varsinaiseksi jäseneksi voidaan hyväksyä henkilö, joka hyväksyy yhdistyksen tarkoituksen.

Kannattajajäseneksi voidaan hyväksyä yksityinen henkilö tai oikeuskelpoinen yhteisö, joka haluaa tukea yhdistyksen tarkoitusta ja toimintaa.

Varsinaiset ja kannattajajäsenet hyväksyy hakemuksesta yhdistyksen hallitus.

Kunniapuheenjohtajaksi tai kunniajäseneksi voidaan hallituksen esityksestä yhdistyksen kokouksessa kutsua henkilö, joka on huomattavasti edistänyt ja tukenut yhdistyksen toimintaa.

 

5§ Jäsenen oikeudet

Yhdistyksen kokouksessa on jokaisella varsinaisella jäsenellä, kunniapuheenjohtajalla ja kunniajäsenellä yksi ääni. Kannattavalla jäsenellä on läsnäolo- ja puheoikeus, mutta ei äänioikeutta.

 

6§ Jäsenen velvollisuudet

Varsinainen jäsen on velvollinen maksamaan vuotuisen jäsenmaksun. Kannattajajäsen on velvollinen maksamaan vuotuisen kannattajajäsenmaksun.

Kunniapuheenjohtajalla ja kunniajäsenellä ei ole liittymismaksua eikä jäsenmaksuvelvollisuutta.

Jäsenmaksun suuruudesta päätetään vuosikokouksessa.

 

7§ Jäsenen eroaminen

Jäsenellä on oikeus erota yhdistyksestä ilmoittamalla siitä kirjallisesti hallitukselle tai sen puheenjohtajalle tai ilmoittamalla eroamisesta yhdistyksen kokouksessa pöytäkirjaan merkittäväksi.

 

8§ Jäsenen erottaminen

Hallitus voi erottaa jäsenen yhdistyksestä, jos jäsen on jättänyt erääntyneen jäsenmaksunsa maksamatta tai muuten jättänyt täyttämättä ne velvoitukset, joihin hän on yhdistyksen liittymällä sitoutunut tai on menettelyllään yhdistyksessä tai sen ulkopuolella huomattavasti vahingoittanut yhdistystä tai enää täytä laissa tai säännöissä mainittuja jäsenyyden ehtoja.

9§ Hallitus

Yhdistyksen hallitukseen kuuluu puheenjohtaja ja vähintään kaksi ja enintään yhdeksän varsinaista jäsentä. Hallitus valitsee keskuudestaan puheenjohtajan,varapuheenjohtajan ja keskuudestaan tai ulkopuoleltaan rahastonhoitajan, sihteerin ja muut tarvittavat toimihenkilöt. Hallituksella on halutessaan oikeus erottaa toimihenkilöitä toimistaan.

Hallituksen toimikausi on valintakokousten välinen aika.

10§ Yhdistyksen nimen kirjoittaminen

Yhdistyksen nimen kirjoittaa hallituksen puheenjohtaja tai rahastonhoitaja yksin tai kolme hallituksen jäsentä yhdessä.

11§ Tilikausi

Yhdistyksen tilikausi on kalenterivuosi.

12§ Toiminnantarkastus/Tilintarkastus

Tilinpäätös tarvittavine asiakirjoineen ja hallituksen vuosikertomus on annettava toiminnantarkastajille/tilintarkastajille viimeistään kuukautta ennen sitä kokousta, jossa tilinpäätös vahvistetaan. Toiminnantarkastajien/tilintarkastajien tulee antaa kirjallinen lausuntonsa viimeistään kaksi viikkoa ennen kyseistä kokousta hallitukselle.

13§ Yhdistyksen kokoukset

Yhdistys pitää vuosittain yhden varsinaisen kokouksen tammi-toukokuussa.

Yhdistyksen vuosikokouksessa käsitellään seuraavat asiat:

1. kokouksen avaus

2. valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri, kaksi pöytäkirjantarkastajaa ja tarvittaessa kaksi ääntenlaskijaa

3. todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. Hallituksen kokous on päätösvaltainen kun vähintään puolet hallituksen jäsenistä on paikalla.

4. hyväksytään kokouksen työjärjestys

5. esitetään tilinpäätös, vuosikertomus ja toiminnantarkastajien/tilintarkastajien lausunto

6. päätetään tilinpäätöksen vahvistamisesta ja vastuuvapauden myöntämisestä hallitukselle ja muille vastuuvelvollisille

7. vahvistetaan toimintasuunnitelma sekä tulo- ja menoarvio

8. vahvistetaan varsinaisten jäsenten liittymis- ja jäsenmaksun suuruus sekä kannattajajäsenten liittymis- ja kannattajajäsenmaksun suuruus

9. valitaan hallitus 8 §:n mukaan

10. valitaan yksi tai kaksi toiminnantarkastajaa ja varatoiminnantarkastajaa taikka yksi tai kaksi tilintarkastajaa ja varatilintarkastajaa tarkastamaan kuluvan tilikauden tilejä

11. käsitellään muut kokouskutsussa mainitut asiat.

Mikäli yhdistyksen jäsen haluaa saada jonkin asian yhdistyksen vuosikokouksen käsiteltäväksi, on hänen ilmoitettava siitä kirjallisesti hallitukselle niin hyvissä ajoin, että asia voidaan sisällyttää kokouskutsuun.

14§ Päätöksentekojärjestys

Yhdistyksen kokouksen päätökseksi tulee, ellei säännöissä ole toisin määrätty, se mielipide jota on kannattanut yli puolet annetuista äänistä.

Äänten mennessä tasan ratkaisee kokouksen puheenjohtajan ääni, vaaleissa kuitenkin arpa.

15§ Ylimääräinen kokous

Ylimääräinen kokous pidetään kun yhdistyksen kokous niin päättää tai kun hallitus katsoo siihen olevan aihetta tai kun vähintään kymmenesosa (1/10) yhdistyksen äänioikeutetuista jäsenistä sitä hallitukselta erityisesti ilmoitettua asiaa varten kirjallisesti vaatii.

Kokous on pidettävä kolmenkymmenen vuorokauden kuluessa siitä, kun vaatimus sen pitämisestä on esitetty hallitukselle.

16§ Kokouskutsutapa

Hallituksen on kutsuttava yhdistyksen kokoukset koolle vähintään 7 päivää ennen kokousta

- kirjeitse tai sähköpostitse jäsenen ilmoittamaan osoitteeseen

- yhdistyksen kotisivuilla.

17§ Sääntöjen muuttaminen

Päätös sääntöjen muuttamisesta on tehtävä yhdistyksen kokouksessa vähintään kolmen neljäsosan

(3/4) enemmistöllä annetuista äänistä.

Kokouskutsussa on mainittava sääntöjen muuttamisesta.

18§ Yhdistyksen purkaminen

Päätös yhdistyksen purkamisesta on tehtävä yhdistyksen kokouksessa vähintään kolmen neljäsosan enemmistöllä annetuista äänistä.

Kokouskutsussa on mainittava yhdistyksen purkamisesta.

Yhdistyksen purkautuessa käytetään yhdistyksen varat yhdistyksen tarkoituksen edistämiseen purkamisesta 

©2019 Nelmu ry